Majoituspaikkamme Transalpinan etelänpuoleisella rinteellä oli oikein kiva ja herkullisen aamiaisen jälkeen matka jatkui. Tarkoituksenamme oli suunnata kohti Transfagarasania. Lähdimme ylittämään vuorta sen eteläpuolelta. Matkan taittaminen Rancasta Curtea de Argesiin kävi hitaasti, oli taas taajamaa taajaman perään. Curtea de Argesissa näimme tankkipaikalla pari tsekkiläistä moottoripyöräilijää, jotka olivat käyneet huipulla edellisenä päivänä. He näyttivät puhelimesta kuvaa, jossa tie loppui lumikinokseen huipun läpäisevän tunnelin suun edessä. Elättelimme kuitenkin vielä toiveita, että ehkä pääsisimme silti läpi tunnelista. Normaalisti Transfagarasan avataan vasta heinäkuun 1.päivä.
Liikenteeltä rauhallisenpi ja mutkainen tieosuus alkoi käytännössä vasta Lacul Vidraru-järven eteläpäässä olevan suuren padon jälkeen. Tuntui, että järveä kierrettiin ikuisuus, mutta tämä oli toisaalta ihan kivaa, koska tie oli todella mutkainen. Transalpinan samettisen tiepinnoitteen jälkeen tien pinnan laatu tuntui todella huonolta, onneksi oli GSA:t taas alla. GSA:iden jousitus söi jopa tällä massalla tien huonon laadun pois loistavasti.
Korkeussuunnassa nouseminen alkoi yllättävän myöhään, nouseminen serpentiini-tyylillä tapahtui lyhyellä matkalla. Nousun alkupäässä törmättiin sadekuuroon, sekä lammaslaumaan:

Päästyämme Transfagarasanin eteläisen puolen tunnelin sulle, huomasimme, että meillä ei ole mahdollisuutta päästä sitä pitkin vuoren toiselle puolelle. Suuaukon läheisyydessä oli vielä liikaa lunta. Tunneli olisi ilmeisesti ollut auki, mutta tunnelin suulle pääseminen kävi liian hankalaksi, ei ollut kenttälapioitakaan mukana. Kinoksen ohitusta olisi voinut ehkä kokeilla, mutta riski pikku horjahdukselle ja siitä seuraavalle muutaman sadan metrin rinteessä pyörimiselle oli liian suuri.



Hetken tuumailun jälkeen päätimme, että lähdemme vielä kiertämään vuoren toiselle puolen, vaikka olimmekin jo hyvän matkaa iltapäivän puolella. Lisäksi seurasimme säätiedotusta, jonka mukaan keli oli huononemassa. Joten ei muuta kuin matkaan vain! Reitiksi otimme suoraan navigaattorin tarjoaman nopeimman reitin. Siinä vaiheessa huomasimme, että jouduimme tallaamaan uudelleen läpi sitä hidasta taajamasurffailua. Aikaa tähän siirtymiseen meni about 5,5h.
Päästyämme Transfagarasin pohjoisen puolen alkuun, tieltä löytyi kivisestä katosrakennelmasta kaatunut kivipaasi ja siinä oli jotain paikallista tekstiä ajokieltomerkin kera. Hetki siinä sitte pohdittiin, että tässäkö tämä oli. Päätimme vielä kuitenkin käydä kysymässä noin 100 metriä alenpana olevasta matkamuistomyymälästä, että onko tie TODELLAKIN suljettu. Vanhempi mieshenkikö iloisena huiski kädellään, että antaa mennä vaan. Tästä samaisesta pisteestä, myymälöiden takaa lähti gondolihissi huipulle. Pohjoispuolen tiestä voi sanoa samat sanat, kun etelän puoleltakin - tien pinta ei ollut hääviä ja nouseminen tapahtui loppupäässä aika nopeasti.
Transfagarasanin pohjoispuolen huipulle päästyämme kello lähenteli jo yhdeksää illalla, joten päätimme kysäistä huipulla sijaisevasta majoituspaikasta vapaita paikkoja. Majapaikka sijaitsi aivan huipulla sijaitsevan Balea-järven äärellä. Liikkeellä oli pyöräilijöitä, kiipeilijöitä ja vaeltajia. Satuimme kuitenkin saamaan viimeiset huoneet hotellista. Tämä kävi meille hyvin, siinä päivä oli ollut muutenkin jo todella pitkä ja raskas. Lämpötila vuorella oli illalla 6 astetta. Illallinen saatiin juuri ja juuri ennen ravintolan sulkemista.
Tässä vielä päivän reitti. Kilometrejä tuli 493 ja aikaa paloi liikkeessä 8h 53min. Päivä oli ajamisen suhteen aika pitkä ja raskas, mutta kyytiläisetkin jaksoivat päivän todella hyvin. Miesten ei olekaan vara valittaa päivän mitasta, kun on jossain vaiheessa IBA-lätkät hommattu rekkarikilven taustalle.
Yhteenvetona pitää vielä lopuksi analysoida, että näistä kahdesta ylityksestä Transalpina vei voiton. Tie on todella hyvässä kunnossa ja se on myös "ajettavampi", sopivan tiukkaa mutkaa. Eivätkä maiseamtkaan pahemmin häviä Transfagarasanille. Liekö sitten Transalpina ollut rakennusvaiheessa siinä kohtaa, kun TopGearin äijät tekivät jakson Transfagarasanista, maailman parhaasta tiestä:
Videokuvaa Transfagarasanilta:






No johan teitte kiertomatkan... respect!
VastaaPoistaWau huikeita maisemia ja aikamoista seikkailuakin :)
VastaaPoista