Aamupäivällä pakattiin tavarat ja lähdettiin lentokentälle vastaan Suomesta saapuvia matkaajia. Kentällä kaikki meni hyvin ja auto saatiin vaivattomasti vuokralle. Siirtyminen Balatonin rannalle varatulle mökille tehtiin navin mukaan nopeinta kautta. Auto ajeli saattueessa, toinen pyörä edellä ja toinen perässä.
Huvilalla oleskelu oli odotetun rentoa. Lämmintä riitti parhaimmillaan 36 asteeseen saakka. Vuokranantaja ilmeisesti piti pyöräilystä, sillä varastossa riitti polkupyörävalikoimaa, jotka olivat vapaasti käytettävissä. Miehet kävivät yhtenä päivänä vähän pidemmällä pyörälenkillä, molemmista pyöristä meni takarenkaat vaihtoon tällä matkalla. Noh, tähänhän ehdittiin jo tottua GSA:nkin kanssa.
Sunnuntaina 19.6.2016 miehet katselivat F1-kisaa, jossa mainoskatkolla vilahti mainos seuraavan viikonlopun MotoGP-kisasta. Siinä alettiin sitten alkuviikosta suunnitella, että josko menisimmekin pikku mutkan kautta kotiin, kisa oli nimittäin Assenissa, Hollannissa. Päätettiin pitää "juhannusaatto" jo keskiviikkona, koska perjantai-iltana pyörät sitten starttasivat kohti Hollantia. Suunnitelmissa oli ottaa yksi väliyö jossain päin Saksaa. Edessä oli siis noin 1300 kilometrin siirtymä. Huone varattiin Groeningenistä, Assenista ei löytynyt enää yhtään ainoaa majoitusta näin nopealla varoitusajalla.
Miesten lähtiessä ajamaan kohti Hollantia, jäivät naiset ja lapset vielä yhdeksi yöksi huvilalle. Lauantaina mökin luovutus oli yhdeksän aikaan aamulla, jonka jälkeen lentokentälle vuokra-autoa palauttamaan. Budapestissä oli vielä yksi yöpyminen lentokenttähotellin perhehuoneessa. Sunnuntaina lento takaisin Suomeen.
Yö vietettiin mukavassa huoneistohotellissa, jonka ulko-asu ei välttämättä ollut niitä kauneimpia.
Sisältä hotelli oli kuitenkin oikein hyvä. Euroissa yön hinnaksi tuli noin 80 euroa. Yöpymisen lisäksi hintaan kuului pääsyliput viereiseen termaalikylpylään. Kylpylän altaisiin vesi tulee kuumista lähteistä ja veden lämpötila olikin alimmillaan 35 ja ylimmillään 39 asteista. Lisäksi kylpylässä oli ihan tavallisia uima-altaita sekä sisällä että ulkona. Erikoista vedessä oli se, että siinä oli aika voimakas öljyn haju. Oikein mukava kylpylä oli tämäkin.
Parin tunnin vedessä loikoilu riitti ja lähdimme ajelemaan kohti Budapestiä, josta olimme varanneet huoneiston. Matka Budapestiin kesti vajaan kaksi tuntia. Tämä pätkä ajettiin suorinta reittiä moottoritietä pitkin. Matkalla oli mielenkiintoinen tapahtuma, kun edellä ajavan pyörän keulaan hyppäsi tien laidasta pulu. Osui ilmeisti ensin johonkin etukatteisiin ja siitä kimmokkeella kuskin kypärän kautta yli. Pulu yritti vielä räpistellä lentoon, mutta lopputulosta ei jääty katselemaan. Jälkimmäinen pyörä ajoikin sitten aika tuuhean höyhenseinän läpi.
Budapestin keskustassa ajaminen sujui ilman ongelmia. Liikennettä oli paljon, mutta se oli sujuvaa. Majoituspaikkamme oli Budapest Center Residence. Tämä huoneistohotelli saa meiltä kyllä hyvät suositukset. Se oli edullinen, sijaitsi lähellä keskustaa ja se oli myös melko uuden oloinen. Huoneisto, jossa asuimme, oli kahdessa kerroksessa ja ylemmässä kerroksessa oli vielä mukava, pieni parveke.
Budapestissä vietimme aikaa kaupungilla kävellen kauniista säästä nauttien. Myös muutamia ostoksia tuli tehtyä. Kaupungista löytyy paljon ravintoloita ja baareja, joista itse tutustuimme vain murto-osaan. Ruoka ja juoma on edullista, joka tietysti myös oli plussaa.
Seuraavana aamuna eli perjantaina kokoonpanomme muuttui kolmihenkiseksi, koska Liisa matkusti Suomeen hakemaan lapset mukaan matkailemaan. Matka lentoasemalle taittui taksilla, jonka kuskilla on erittäin aggressiivinen ajotapa. Kaikilla neljällä kyytiläisellä oli rystyset valkoisina, kun tarrattiin kiinni kahvoista.
Aamulla lähtö majoituksesta, suuntana luolasto Meziadin kylässä. Luola onkin nimetty sijaintinsa mukaan Meziadin luolaksi. Luolaa ei ollut kyllä helppo löytää, sillä sinne oli todella huonot opasteet. GoogleMapsin avulla pääsimme kuitenkin perille.
Luolassa oli opastettu kierros tasatunnein. Muita ei paikalla näkynyt, joten saimme privaattikierroksen. Kuvista ei tietenkään saa irti sitä, mikä näky oli paikan päällä, mutta vaikuttavaa katseltavaa oli. Lepakoitakin oli katossa, mutta niitä ei kameralle saatu. Oppaan mukaan niitä kohti ei voi valoa näyttää, kuin vain lyhyen aikaa. Luolassa asusti yhteensä 3000 lepakkoa ja niitä oli 12 eri lajia. Luola itse oli 6 kilometriä pitkä. Me kiersimme luolassa 1,5 kilometrin matkan.
Viimeinen pysähdys Romaniassa, pizzeria Salonta-nimisessä kylässä. Yritettiin tuhlata viimeiset leit, mutta yritykseksi jäi. Kaiken kaikkiaan voi todeta, että aika, jonka vietimme Romaniassa oli kaikin puolin onnistunut. Näimme paljon hienoja maisemia, ystävällisiä ihmisiä (jotka puhuivat myös englantia), hyvää ruokaa ja siisteyttä. Näillä seuduilla joilla me liikuimme, emme törmänneet lainkaan kurjuuteen. Esimerkiksi luolavierailulla jätimme osan laukuista lukitsematta pyöriin ja niille ei tapahtunut mitään. Samoin pyörät saattoi jättää yöksi julkiselle pysäköintipaikalle. Hintataso oli edullinen ja yöpymispaikat tasokkaita. Yöpymispaikkoja oli myös paljon tarjolla ja niissäkin palvelu pelasi.
Raja ylitettiin Salontassa. Unkariin päin mennessä passintarkastus oli tarkempaa kuin Romanian suuntaan. Passit tarkistetiin kahteen kertaan kahden eri ihmisen toimesta ja rekisteritunnustakin käytiin kurkkaamassa.
Yöksi päädyttiin apartmentiin, josta oli pääsy termaalikylpylään. Ilta meni tosin niin pitkälle, ettei enää iltapulikoinnille ehditty.
Lähtö Sibiusta tapahtui normaaliin tapaan: järkyttävä hiki päällä ajokamoissa tavaroita pakattaessa pyörään. Matkalla Sibiusta Sebesiin, alkoi Miikan pyörässä punaiset valot vilkkua näytöllä. Ensisäikähdyksen jälkeen onneksi oli vaan kyse rengaspaineista. Ajotietokone varoitteli, että paineet takana olivat tippuneet 3,4 barista 2,1 bariin. Pysähdyttiin heti ensimmäiselle pysäkille tutkimaan tilannetta ja naulahan sieltä löytyi.
Kaiveltiin ensin paikkaussarjaa esille, mutta sitten tuli mieleen, että ollaan kyllä aika lähellä Sebesin kaupunkia. Nopealla googlettelulla löytyikin paikallinen Euromaster, soitto sinne ja ei muuta kuin liikkeelle. Euromasterin kaverit pyysivät irroittamaan renkaan, jotta saisivat paikan paikalleen. Onneksi vielä viimehetkillä kasailtiin sopivat työkalut mukaan reissuun.
Renkaan paikkauksen jälkeen matka jatkui normaaliin tapaan. Jouduttiin ajamaan muutama kymmenen kilometriä samaa tietä, kuin Romanian ensimmäisenä päivänä. Tie oli todella huonossa kunnossa. Tietyömaita oli paljon, joten tulevaisuudessa tilanne toivottavasti korjaantuu. Meidän ajamiseen ne eivät kuitenkaan tuoneet helpotusta. GSA:n jouuset olivat taas kerran tositestissä. Huonon tieosuuden jälkeen reitti kääntyi kohti Apusenin luonnonpuiston reunaa. Täällä tie muuttui normaaliksi. Taukoa pidettiin ruskeavetisen "puron" varrella.
Yhtenä määränpäänä tälle tai seuraavalle päivälle oli luonnonpuiston luolissa vierailu. Kotimaan uutisoinnissakin oli kevään aikana ollut uutisia Romanian matkailusta. Näissä uutisissa oli mainittu useat kauniit luolat. Seurasimme tien varsilla olevia kylttejä luolanähtävyyksistä ja löysimme Pestera Ghetarul Scarisoara-nimisen luolan. 11 leillä (4€) pääsimme tutustumaan luolaan. Tähän luolaan päästäkseen piti laskeutua jyrkät portaat alas.
Luolareissun jälkeen tulimme pikkuteitä takaisin isommalle tielle ja jäimme yöpymään isomman tien risteyksessä olevaan kylään. Kylän nimi on Garda de Sus. Saimme yöpaikan paikasta nimeltä Pensiune Agroturistica Danciu. Neljän hengen huone maksoi 120 leitä eli noin 30 euroa. Vieressä oli myös ravintola, jossa söimme illallisen sekä seuraavana aamuna myös aamiaisen.
Raittiissa vuoristoilmassa nukutti hyvin. Aamupalan jälkeen pidimme pienet kuvaussessiot, koska maisemat olivat niin huikaisevia.
Tänään ajokilometrejä syntyi vähän, sillä siirtyminen seuraavaan pisteeseen, eli Sibiun kaupunkiin, oli vain 76 kilometriä pitkä. Sibiun kaupunki kuului ensimmäiseen maailmansotaan asti Itävalta-Unkariin. Rauhanteossa se liitettiin Romaniaan. Kaupunki pyrkii Unescon maailmanperintökohteeksi.
Sibiussa majoituimme sen historiallisessa keskustassa varsin modernissa asunnossa.
Sibiussa oli oleskelumme aikana teatterifestivaalit ja mekin seurasimme muutamia esityksiä.
Päivä oli hetkittäin melko sateinen, joten kiertelimme lähinnä vain keskustan läheisyydessä ihastellen kaupunkia, joka veti hyvin vertoja Euroopan muille suosituille kaupungeille.
Majoituspaikkamme Transalpinan etelänpuoleisella rinteellä oli oikein kiva ja herkullisen aamiaisen jälkeen matka jatkui. Tarkoituksenamme oli suunnata kohti Transfagarasania. Lähdimme ylittämään vuorta sen eteläpuolelta. Matkan taittaminen Rancasta Curtea de Argesiin kävi hitaasti, oli taas taajamaa taajaman perään. Curtea de Argesissa näimme tankkipaikalla pari tsekkiläistä moottoripyöräilijää, jotka olivat käyneet huipulla edellisenä päivänä. He näyttivät puhelimesta kuvaa, jossa tie loppui lumikinokseen huipun läpäisevän tunnelin suun edessä. Elättelimme kuitenkin vielä toiveita, että ehkä pääsisimme silti läpi tunnelista. Normaalisti Transfagarasan avataan vasta heinäkuun 1.päivä.
Liikenteeltä rauhallisenpi ja mutkainen tieosuus alkoi käytännössä vasta Lacul Vidraru-järven eteläpäässä olevan suuren padon jälkeen. Tuntui, että järveä kierrettiin ikuisuus, mutta tämä oli toisaalta ihan kivaa, koska tie oli todella mutkainen. Transalpinan samettisen tiepinnoitteen jälkeen tien pinnan laatu tuntui todella huonolta, onneksi oli GSA:t taas alla. GSA:iden jousitus söi jopa tällä massalla tien huonon laadun pois loistavasti.
Korkeussuunnassa nouseminen alkoi yllättävän myöhään, nouseminen serpentiini-tyylillä tapahtui lyhyellä matkalla. Nousun alkupäässä törmättiin sadekuuroon, sekä lammaslaumaan:
Päästyämme Transfagarasanin eteläisen puolen tunnelin sulle, huomasimme, että meillä ei ole mahdollisuutta päästä sitä pitkin vuoren toiselle puolelle. Suuaukon läheisyydessä oli vielä liikaa lunta. Tunneli olisi ilmeisesti ollut auki, mutta tunnelin suulle pääseminen kävi liian hankalaksi, ei ollut kenttälapioitakaan mukana. Kinoksen ohitusta olisi voinut ehkä kokeilla, mutta riski pikku horjahdukselle ja siitä seuraavalle muutaman sadan metrin rinteessä pyörimiselle oli liian suuri.
Hetken tuumailun jälkeen päätimme, että lähdemme vielä kiertämään vuoren toiselle puolen, vaikka olimmekin jo hyvän matkaa iltapäivän puolella. Lisäksi seurasimme säätiedotusta, jonka mukaan keli oli huononemassa. Joten ei muuta kuin matkaan vain! Reitiksi otimme suoraan navigaattorin tarjoaman nopeimman reitin. Siinä vaiheessa huomasimme, että jouduimme tallaamaan uudelleen läpi sitä hidasta taajamasurffailua. Aikaa tähän siirtymiseen meni about 5,5h.
Päästyämme Transfagarasin pohjoisen puolen alkuun, tieltä löytyi kivisestä katosrakennelmasta kaatunut kivipaasi ja siinä oli jotain paikallista tekstiä ajokieltomerkin kera. Hetki siinä sitte pohdittiin, että tässäkö tämä oli. Päätimme vielä kuitenkin käydä kysymässä noin 100 metriä alenpana olevasta matkamuistomyymälästä, että onko tie TODELLAKIN suljettu. Vanhempi mieshenkikö iloisena huiski kädellään, että antaa mennä vaan. Tästä samaisesta pisteestä, myymälöiden takaa lähti gondolihissi huipulle. Pohjoispuolen tiestä voi sanoa samat sanat, kun etelän puoleltakin - tien pinta ei ollut hääviä ja nouseminen tapahtui loppupäässä aika nopeasti.
Transfagarasanin pohjoispuolen huipulle päästyämme kello lähenteli jo yhdeksää illalla, joten päätimme kysäistä huipulla sijaisevasta majoituspaikasta vapaita paikkoja. Majapaikka sijaitsi aivan huipulla sijaitsevan Balea-järven äärellä. Liikkeellä oli pyöräilijöitä, kiipeilijöitä ja vaeltajia. Satuimme kuitenkin saamaan viimeiset huoneet hotellista. Tämä kävi meille hyvin, siinä päivä oli ollut muutenkin jo todella pitkä ja raskas. Lämpötila vuorella oli illalla 6 astetta. Illallinen saatiin juuri ja juuri ennen ravintolan sulkemista.
Tässä vielä päivän reitti. Kilometrejä tuli 493 ja aikaa paloi liikkeessä 8h 53min. Päivä oli ajamisen suhteen aika pitkä ja raskas, mutta kyytiläisetkin jaksoivat päivän todella hyvin. Miesten ei olekaan vara valittaa päivän mitasta, kun on jossain vaiheessa IBA-lätkät hommattu rekkarikilven taustalle.
Yhteenvetona pitää vielä lopuksi analysoida, että näistä kahdesta ylityksestä Transalpina vei voiton. Tie on todella hyvässä kunnossa ja se on myös "ajettavampi", sopivan tiukkaa mutkaa. Eivätkä maiseamtkaan pahemmin häviä Transfagarasanille. Liekö sitten Transalpina ollut rakennusvaiheessa siinä kohtaa, kun TopGearin äijät tekivät jakson Transfagarasanista, maailman parhaasta tiestä:
